2025-04-20

La Plataa ja brasseja etälivenä

Kauden 2024–25 kokemuksia Kolarista

Jouni Keskinen, Pirkkala

Kun PSO lokakuussa 2024 kertoi uudesta SDXL:n etäkuunteluasemasta Kolarissa, taisi moni kuuntelija olla hiukan pettynyt etäaseman antennin suuntaukseen.  Minä en. 265-asteisella langalla pääsi Lapista yrittämään La Plataa ja brasseja, suuntaa, jota en Etelä-Suomessa ollut koskaan päässyt kunnolla kuuntelemaan. Ajattelin, että uusi suunta voisi tarjota uusia asemia ja alueita tutkittavaksi. Nyt kevään koitettua voi todeta, että juuri näin kävikin. Saaliiksi jäi reilu parikymmentä vastausta uusilta asemilta, vaikka niiden kuuleminen vaatikin valvomista varsin epäinhimilliseen aikaan.

TreDXKin Niihaman kuuntelukämpällä La Platan asemien kuuntelu ei koskaan oikein onnistunut, vaikka antenniakin siihen suuntaan viriteltiin. Iberia vielä kuului, mutta kaukaisemmat asemat katosivat häiriöihin. Ilmeinen syy korkealle häiriötasolle oli Tampereen keskustan sijainti juuri La Platan antennisuunnassa. Niinpä muistan enemmän La Platan asemia yritelleeni vain 1990-luvun UKI-peditioneilla Uudenkaupungin Lepaisissa.  Suurta saalista ei tuolloin jäänyt, mutta 90-luvulta tutuista asemista oli Kolarissa kiva bongata esimerkiksi Radio Cristal del Uruguay 1470, joka yhä lähetti tutulla taajuudella.

La Platan alue eli Parana joen ja se sivuhaarojen valuma alueet.

Kolarin KiwiSDR:ään tutustuessa epäilyksiä herätti aluksi Kiwi-vastaanotinten soveltuvuus vaativaan DX-kuunteluun. Aiempien Kiwi-kuunteluideni perusteella en ollut tyytyväinen Kiwi-vastaanotinten äänenlaatuun, jonka luettavuus heikoilla signaaleilla oli mielestäni esim. Perseusta selvästi huonompi. Aluksi tältä tuntui myös Kolarin Kiwiä kuunnellessa.

Joskus loppuvuodesta huomasin kuitenkin, että Kiwin SAM- napin (synchronous AM) takaa löytyivät myös SAL-, SAU- ja SAS-modulaatiot. Näistä SAL vastaa LSB:tä ja SAU USB:tä SSB-kuuntelussa. Mielenkiintoisin oli SAS-modulaatio. Se luo pseudo-stereoefektin yhdistämällä SAL- ja SAU-modulaatioiden äänet molempiin korviin yhtä aikaa. Stereoefekti vaati hiukan totuttelua, mutta kokeilujen perusteella huomasin, että hiekoilla signaaleille kuulokkeilla kuunnellessa se tarjosi minun korvaani hiukan luettavampaa signaalia. Vuoden 2025 La Plata -kuunteluissa käytinkin pääasiassa SAS-modulaatiota.

Brassit yllättävät

Brasilian AM-asemat eivät olleet minulla Kolarissa varsinainen kuuntelukohde, vaan tähtäimessä olivat espanjankieliset lattarit. Niinpä brasseja tuli kuulosteltua lähinnä silloin kun muuta ei kuulunut tai jokin brassi tuntui kuuluvat erikoisella taajuudella.

Innostus brasseihin kasvoi vasta parin yllätysaseman kuulumisen myötä. Ainakin itselleni DX-harrasteen mukavimpia hetkiä ovat ne, kun kuulet aseman, josta et ole koskaan kuullutkaan. Näin kävi viime talvena Kolarissa muutaman brassin kanssa.

Ensimmäinen todellinen onnenkantamoinen osui helmikuun 2. päivä. Sunnuntaiaamuna tuli vääntäydyttyä kolmen aikaan aamuyöstä kuulolle ja totesin bändillä olevan jonkin verran signaaleja Brasiliaan painottuen. Tasatunnilla en osunut yhdellekään idille, mutta Etelä-Amerikassa tasatunnit eivät olekaan niin minuutin päälle. Kellon ollessa jo viittä yli, nousi taajuudelle 1340 asema hyvällä signaalilla antaen melkein heti ison idin rouhealla Brasilian portugalilla. Paljon kauemmin se ei sitten kuulunutkaan.

Lennosta aseman nimi ei tarttunut korvaan, kun se oli minulle ennestään outo. Tallenteesta kuitenkin paljastui, että idi sisälsi myös aseman täydelliset osoitetiedot seuraavasti: ”1340 kHz AM Rádio Pitaguary estúdios localizados na Avenida Maria Hosana Matos Lima número 90 Distrito Industrial, Maracanaú, Ceará”. Rádio Pitaguary on taajuuden brasseista pienitehoisin, mutta ilmeisesti tällä hetkellä yleisimmin kuuluva, koska taajuudelta on siirtynyt useampi brassi FM:lle. MWLIST ei enää listaa 1340:lle edes CBN Porto Alegrea, joka vielä talvella lähetti taajuudella.


Toinen mieleen jäänyt brassiyllätys osui kohdalle 23. helmikuuta alkuyöstä. Kun keli oli sopiva, niin parhaina keliöinä brassit nousivat Kolarissa kivasti 23 UTC tienoilla, jolloin useimmat asemat vielä olivat äänessä ja lähettivät omaa ohjelmaa. Taajuudella 1190 kuului La Plata keleillä lähes poikkeuksetta Argentiinan Radio Perfil, joka aiemmin myös nimellä Radio America tunnettiin. Siksi oli yllätys, kun tajusin, että taajuuden hyvin kuuluva asema puhuikin portugalia.  Meno studiossa oli vilkasta ja puhe nopeaa. Taas tarvittiin asemalistoja ja tallenteen höyläämistä, mutta se palkittiin useammallakin ”Juazeiro Bahia!” hihkaisulla. 


ZYH459 Rádio Juazeiro AM 1190 oli minulle uusi tuttavuus ja vähän samanlainen tapaus oli vielä kolmas brassi kauden päätteeksi 6. maaliskuuta. Kello oli taas jonkin verran yli 23 UTC kun taajuudelle 1150 nousi asema oikein kivalla signaalilla ja alkoi puhua portugalia. Yritin vertailla streamista asemaa taajuuden brassidominanttiin Sao Paulon Super Radioon, mutta ohjelma oli täysin erilaista. Kuulunut asema ei tuntunut sopivan muihinkaan taajuuden streameihin, kunnes kokeilin heikkotehoisinta brassia Radio Cabugi do Seridóa ja sen streamistähän kuului samaa ohjelmaa! Musiikin aikana aseman kuuluvuus oli hetken hämmästyttävän hyvä 5 kW:n lähetystehoon verrattuna. Vartissa signaali jäi kuitenkin päälle nousseen Super Radion jalkoihin.

Vähintäänkin näiden kolmen brassin kuulumisen jälkeen totesin, että pakkohan näitä on yrittää raportoidakin. En ollut Brasiliaan lähettänyt raportteja vuosikausiin, niinpä ensimmäinen asia oli tehdä jonkinlainen raporttipohja Brasilian portugaliksi. Käytin hommaan tekoälyä, tällä kertaa Microsoftin Copilotia, kun se työn puolesta oli käytössä, mutta yhtä hyvin homma olisi onnistunut ChatGPT:llä tai Googlen Geminillä. Suuriin kielimalleihin perustuvat generatiiviset tekoälyt tuottavat jo selvästi parempaa luonnollista kieltä kuin perinteiset Google Translaten tyyliset käännöskoneet. Tekoälylle kannattaa myös alustaa taustiedoiksi mitä ja mihin tarkoitukseen tekstiä on kääntämässä, niin se osaa ottaa myös kontekstin huomioon.  Promptasin tekoälylle toiveeni kirjoittaa kirjeitä brasilialaisille radioasemille ja vastauksista päätellen raporttipohja toimi mainiosti.

Jälkeenpäin ajatellen brasseja olisi varmaan pitänyt metsästää enemmänkin, sillä niiden vastausprosentti oli hämmästyttävän hyvä ja selvästi parempi kuin La Platan asemien. Kymmeneen lähettämääni raporttiin sain peräti 8 vastausta eli vastausprosentiksi tuli 80 %! Vastauksista peräti 6 tuli WhatsAppin kautta eli se tuntuu toimivan Brasiliaan mainiosti. Vastanneiden joukossa olivat myös Rádio Pitaguary, Rádio Juazeiro ja Radio Cabugi.

Argentiina – Monenlaisia asemia

Argentiina on iso maa ja tarjonta AM:llä on vieläkin varsin laaja, vaikka asemia on Brasilian tapaan siirtynyt FM:lle ja lopettanut. Karttaa katsoessa tulivat mieleen Jyrki K Talvitien Tuusalan kesiksen ylimääräisenä ohjelmanumerona kertomat tarinat automatkasta Tulimaalle. Asemat Tulimaalta tai Chilen rajan tuntumasta vaativat kuuluakseen varsin eri kelit kuin vaikkapa pääkaupunki Buenos Airesin asemat. Kolarissa talven aikana kuuluneet argentiinalaiset olivat enimmäkseen itäisen Argentiinan asemia Uruguay ja Paraguay naapuriprovinsseista ja Buenos Airesin provinssista. Keski-Argentiinasta kuului joitakin voimakkaimpia asemia, mutta lännestä lähempää Chileä tai Pampalta etelään ei asemia tullut noteerattua.

Talven keskiaaltokelejä leimasi auringonpilkkumaksimin aika ja lukuisat magneettikentän häiriöt. Niinpä La Plata -kelien esiintymisestä on vaikea vetää tarkkoja päätelmiä, mutta jotain ehkä voi kuitenkin sanoa. Eniten La Platan ja Argentiinan asemia tuntui kuuluvan, kun keli ei ollut liian hyvä, mutta isompi häiriö hävitti kuitenkin myös La Platan asemat. La Plata alkoi kuulua häiriön mentyä ohi tai ennen isomman häiriön alkamista. Tässä ne vertautuivat ehkä idän suunnalla filippiinojen tai aussien kuulumiseen. Myöskään liian hyvät indeksit eivät suosineet La Platan kuuntelua, sillä silloin jenkit alkoivat Kolarin antennilla nousta eteläisempien asemien päälle.

Tammikuun 17. päivän alkuyön keli oli tyypillinen esimerkki alkavan häiriön nostamasta kelipiikistä. Perjantaiaamuyöstä kuulolle noussut kuuntelija pääsi 01 UTC tienoilla intensiiviselle yläbandin La Plata -kelille, jota ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Erityisesti yli 1500 kHz taajuuksilla oli mukava purina, kun monilla tasakympeillä feidaili useampia asemia. Ihan pistekelistä ei ollut kyse sillä argentiinalaisten lisäksi kuuluvissa oli Uruguayn ja Brasilian asemia. Taajuudelle 1510 nousi paikoin hyvällä signaalilla Radio Belgrano Suardi, joka myös idasi kiitettävän nopeasti. Pian taajuudelle nousi myös toinen asema, josta kerrotaan enemmän Uruguayn yhteydessä. 

Pian päädyin taajuudelle 1540, joka kärsii usein viereisen taajuuden 1539 espanjalaisen roiskeista. Nyt espanjankielisiä mainoksia kuitenkin erottui mukavasti. Oletin kuuntelevani taajuuden yleisintä Uruguayn Radio Patriaa, mutta idi olikin "Radio Mon AM 1540"! LT35 Radio Mon sijaitsee vain 10 000 asukkaan Pergaminon pikkukaupungissa Buenos Airesin provinssin pohjoisosassa lähempänä Rosarion kaupunkia.

Tämän kertoi myös Carlos Trincavelli ystävällisessä sähköpostivastauksessaan, joka sisälsi verifioinnin ja erillisen PDF:n, johon oli kerätty tietoja Radio Monista. Sekään ei kuitenkaan kertonut Radio Monin lähetystehoa, joka listausten mukaan on minimaaliset 250 Wattia. Lukua sopineen epäillä, sillä sen verran säännöllisesti Radio Mon on kuitenkin Suomessa asti kuultu.


Jenkkikelien tapaan La Plata -keleissäkin lienee jonkinlainen 28 päivän kierto. Auringonpilkkumaksimin toistuvien häiriöiden takia sitä oli vaikea havaita, mutta ainakin helmikuun alussa olleet Argentiina-kelit palasivat vielä parempina noin 28 päivää myöhemmin maaliskuun alussa. Talven paras La Plata- ja Argentiina-keli taisi osua maaliskuun ensimmäiselle päivälle, jolloin Kolarissa ja myös Aihkiniemessä MKA:n luureissa kuului lukuisia hienoja asemia alueelta.  

Myös tilastollisesti kovin La Plata -nappaukseni kuului Kolarissa 1. maaliskuuta aamuyöllä. Kyse ei ollut mistään töhinästä, vaan asema kuului pari tuntia välillä hyvällä signaalilla taajuudella 1420. Stream-vertailu paljasti identiteetin nopeasti, mutta Idiä piti kytiskellä aika kauan, kunnes ”Radio General Conesa” -kuulutus mainosten lomassa irtosi. Tilastoista en löytänyt aiempia lokauksia Radio General Conesasta. Syy lienee se, että taajuudella 1420 toimi pitkään asemia Buenos Airesissa, viimeksi nimillä Somos Radio ja Radio Dime. Tällä hetkellä pääkaupungin asemat ovat kuitenkin vaienneet ja reilu 100 km Buenos Airesista etelään sijaitseva Radio General Conesa on nykyään taajuuden ainut listattu argentiinalainen. 


Vastauksen saanti asemalta on osoittautunut haastavaksi eikä ole vielä onnistunut. Radio General Conesan puuhamiehenä näyttäisi vaikuttavan kaveri nimeltä Aldo Rufino Aizpitarte, joka on perustanut myös aseman sosiaalisen median sivut, joten ehkä vastauskin vielä irtoaa. Radio General Conesan lisäksi maaliskuun ensimmäinen tarjosi kuitenkin muitakin mukavia argentiinalaisnappauksia, joista moni jopa vastaili.

Taajuudella 1160 lähettää sympaattinen asema Olavarrian pikkukaupungista Buenos Airesista pari sataa kilometriä lounaaseen. LU32 Radio Coronel Olavarria tuntuu käyttävät koko nimeään niin harvoin, että sitä on lokattu pelkällä Radio Olavarrian nimellä. Vastauksessa kuitenkin käytettiin yhä pitkää nimimuotoa. Asema nousi Kolarissa kuuluviin kerrassaan hienolla kuuluvuudella lukien pitkiä mainosblokkeja, joissa Olavarria-maininnat toistuivat. JVH:n avustuksella kaivelin detaljeja raporttiin ja asema paljastui huomattavan DX-ystävälliseksi. WhatsApp-keskustelussa minulle esiteltiin aseman aiemmat suomalaiset kuuntelijat (PÄ ja JHY) kuvien kera ja virallinen vastaus tuli vielä sähköpostilla sekä englanniksi että espanjaksi.

Keli suosi 1.3. Buenos Airesin provinssia, sillä taajuudella 1130 ei kuulunut teholtaan voimakkain argentiinalainen Radio Nacional Santiago del Estero, joka sijaitsi liian lännessä kelialueelta. Sen sijaan kuuluviin puristi Emisora Santiago y Copla. Se sijaitsee Laferreressa, joka on Buenos Airesin läntisiä erikaupunkeja. Tehoa aiemmin taajuudella 1120 lähettäneelle Santiago y Coplalle annetaan vain 1 kilowattia, mutta viime talvena se kuului Suomessa useasti.

Argentiinan osalta tuntumaksi jäi, että pienempien kaupunkien asemat vastasivat paremmin kuin isot Buenos Airesin asemat. Tästä esimerkkinä vielä maaliskuun ensimmäisen päivän kolmas vastaus LT28 R Rafaela 1470. Se sijaitsee Rafaelan kaupungissa Santa Fen provinssissa. Radio Rafaelan musiikkiformaatti on ainakin yöaikaan useimmista lattareista poikkeava, sillä soitteli kuunteluhetkellä vanhempaa länsipoppia 80–90-luvulta. Rafaelan vastaus oli täysin englanninkielinen sillä aseman v/s Tomás Bertero oli itsekin radioamatööri, joten verifiointiteksti syntyi helposti.    

Uruguay – upeita vastauksia

La Plata -jahtini Kolarissa lähti käyntiin aamuyöllä 23 lokakuuta 2024, jolloin idasin ensimmäiset itselleni uudet asemat. Molemmat olivat Uruguaysta. Taajuudella 1360 kuului mukavaa lattarimusaa, ja pienen odottelun jälkeen ”AM 1360 Radio 41” -idi. Radio 41 paljastui talven myötä yhdeksi yleisimmistä Uruguayn keskiaaltoasemista, huolimatta sen varsin vaatimattomasta lähetystehosta. Toki lattarien listattuihin lähetystehoihin ei aina ole luottamista. Vastaustavoilla ei Radio 41 kuitenkaan loistanut. Mitään reaktiota ei raporttiin tullut, enkä ole huomannut muiden saaneen asemalta vastauksia viime aikoina.

Toinen ensimmäisen yön uruguaylaisista oli mielenkiintoisempi tapaus. Taajuus 1370 kärsi Kolarissakin usein eurojen roiskeista ja ylimääräisistä kantoaalloista, mutta 23.10 se oli varsin häiriötön, kun mainosten päätteeksi kuulutuksen antoi ”Radio Regional San Javier”. San Javierin pikkukaupunki sijaitsee maan länsiosassa Uruguayta ja Argentiinaan erottavan Uruguay-joen rannalla. CW137 Radio Regional, San Javier 1370 kuului viime syksynä pariin otteeseen myös Etelä-Suomessa.

Vastausta asemalta ei aluksi kuulunut. Ehdin jo f-upata asema toisesta sähköpostistani, kun sain hyvin lyhyen ”Vastaanotettu. Kiitokset” viestin. Kun sitten kysyin, vahvistatteko asemanne kuuluneen Suomessa, vastaus oli yhtä lyhyt: ”Kyllä, vahvistamme”. Ajattelin ettei kiusata asemaa enempää, mutta yllättäen pari päivää myöhemmin sain vielä kolmannen sähköpostin. Tällä kertaa sisältöä oli enemmän kuten kuvia aseman lähettimestä, antennista ja studiosta. Eikä tässä kaikki. Sähköposti sisälsi myös skannatun sivun läheisessä Paysandùn kaupungissa ilmestyvästä El Telegràfo -sanomalehdessä, jonka artikkelissa käsiteltiin raporttiani kuvan kera.

El Telegràfo -lehden juttu suomalaisesta kuuntelijasta

Yllätykset kuitenkin jatkuivat vielä. Pari päivää myöhemmin sain uuden viestin tuntemattomalta henkilöltä Facebook-profiilini kautta. Sen liitteenä oli sama lehtiartikkeli raportistani ja sen alla viesti: ”Hei Jouni, maailmaa on pieni. Olen uruguaylainen ja asun Suomessa. Asuin Uruguayssa San Javierin kylässä”!

Eivätkä Uruguayn upeat vastaukset loppuneet tähän. Tammikuun 17. yökelejä käytiin jo läpi Argentiinan yhteydessä. Yksi lyhyiden kelien parhaita nappauksia oli kuitenkin Uruguaysta, kun taajuudella 1510 Radio Belgranoa Suardia nousi häiritsemään toinen asema. Hyvällä tuurilla ”Radio Rincon 1510 AM y …107.7”-idi irtosi lähes parhaan kuuluvuuden aikaan.

Vastausta suomalaisillekin tutusta Fray Bentosista piti odotella jonkin aikaa, mutta kun Bruno Donaton kirjoittama sähköposti lopulta saapui, tuli jälleen todistettua kuinka hieno harraste DX-kuuntelu voi olla. Vastauskirjeen lyhennetty käännös ansaitsee tulla julkaistuksi kokonaisuudessaan:

Ensinnäkin haluan kiittää yhteydenotosta ja siitä, että kerroit meille harrastuksestasi. Vahvistan, että olet kuunnellut AM-radiotamme, CX 151 Radio Rincón 1510AM, Suomessa.

Nimeni on Bruno Donato, ja olen saanut mahdollisuuden matkustaa kahdesti maahanne, koska olen työskennellyt suomalaisten kanssa. Arvostan erityisesti kulttuurianne ja elämäntapaanne. Olen kolmannen sukupolven radiotoimittaja, hulluus, jonka aloitti isoisäni 63 vuotta sitten. Isäni jatkoi ja työskenteli radiossa 58 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle. Meillä on kaksi radiokanavaa, CX 151 Radio Rincón 1510 AM, joka avattiin 24. syyskuuta 1962 ja nuorempi sisarkanava CX 299 Rincón FM 107.7. Olen koulutukseltani elektroniikkainsinööri, erityisesti antennit, lähettimet ja vastaanottimet ovat aina kiinnostaneet minua, joten ymmärrän, kuinka 1,0 kW:n AM-signaali voi kantautua niin kauas.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saamme tällaisia viestejä. Aiemmin saimme kirjeitä, joissa oli kasettinauhoituksia Suomesta, ensimmäisen kerran, jos muistan oikein, vuonna 1994. Se on kaunis anekdootti, koska herra, joka lähetti hyvin huonolla espanjalla kirjoitetun kirjeen ja kasetin, lähetti myös yhden dollarin vastauspostimaksuksi. Isäni luki kirjeen uutislähetyksessä ja kertoi, mitä olimme saaneet, mukaan lukien dollarin. Uutislähetyksen päätyttyä eräs kuuntelija tuli radioasemalle ja pyysi nähdä dollarin sarjanumeron. Isäni näytti sen hänelle, ja tämä kuuntelija pelasi lottoa, jossa valitaan kolminumeroisia lukuja, ja arvontoja järjestetään päivittäin. Uskomatonta kyllä, hän voitti lotossa! Voitolla hän pystyi maksamaan velkansa, ja toi tästä hyvästä isälleni useita pulloja viskiä lahjaksi.

Kerron tämän, jotta näet, että ennen kuin internet piti meidät "yhteydessä", perinteiset mediat, kuten radio, tekivät sen jo! Totuus on, että radio ei ole minulle elinkeino, vaan selittämätön intohimo!

Halauksia etäisyyden päästä ja jatka harrastustasi, sillä radio ei saa kuolla!!!


Radio Rinconin rautaisia radioammattilaisia kahdessa polvessa. Kuvassa isä ja poika, Enrique ja Bruno Donato.

CX151 Radio Rincon 1510 sijaitsee siis Fray Bentosissa, joka Suomessa on esiintynyt uutisissa UPM:n suuren eukalyptyssellutehtaan takia. Tehdasta on vastustettu mm. ympäristösyistä mutta myös kannatettu sen työpaikkoja tuovan vaikutuksen takia. Tehdas myös selittänee Bruno Donaton Suomi-yhteydet.

Viimeisin laplatalainen, jonka ehdin raportoida ennen kuin metsäkone kävi pätkimässä Kolarin antennin ja lopetti kuuntelukauden, oli myös Uruguaysta. Maaliskuun 7. tarjosi aika sekalaista keliä Argentiina-painotuksella. Taajuus 1250 oli ollut koko kevättalven varsin häiriöinen. Maaliskuun puolella häiriöt kuitenkin vähenivät ja muistan eräänä aamuna kuulleeni siinä RCC Radion Paraguaysta, tosin ilman idiä ja vain stream-vertailuun perustuen.

Nyt osuin taajuudelle tullessa lähes suoraan isolle idille: "Transmite Radio 36 Centenario de Montevideo, Uruguay. Una Radio en Imprescindible". CX36 Radio Centenario 1250 ei ole yleisimpiä uruguaylaisia. Sitä on kuultu lähinnä Lapissa ja viime vuosina aika tasatahtiin taajuuden toisen uruguaylaisen Radio Bella Uniónin kanssa.

Radio Centenario osoittautui hyväksi vastaajaksi. Johtajatar Sandra Barónin kirje oli ehkä pääkaupunkilaisen asiallinen ja informatiivinen, mutta kaikin puolin oppikirjamainen vastaus. Radio Centenario on aloittanut lähetykset jo elokuussa 1947. Nykyisin taajuudella 1250 lähetetään 10 kilowatin lähettimellä, josta kuitenkin ajetaan tehoa vain 4 kilowattia. Kirjeen oheen oli ystävällisesti liitetty myös kuulemani id muhkeasoundisena studioversiona. 

Projekti La Plata – Yhteenveto

Alle olevassa taulukossa näkyy talven aikana Kolarin kuunteluista lähettämieni raporttien määrä ja saadut vastaukset maittain.

 

Raportteja

Vastauksia

Brasilia

10

8

Argentiina

20

9

Uruguay

12

5

Paraguay

3

2

 

45

24

Vastausprosentti on 53 %, eli vähän reilu puolet raportoiduista asemista on vastannut. Useampi asema tosin vaati hiukan muistuttelua.

Medioittain vastaukset jakautuivat seuraavasti:

E-Mail

9

Facebook

4

WhatsApp

13

Muutama asema vastasi useammassa mediassa eli medioittain laskettuna vastauksia enemmän kuin vastanneita asemia.

WhatsApp tuntuu tällä hetkellä olevan tehokkain keino saada lattarivastauksia ja muistuttelu eri vuorokauden aikoihin tuntuu usein tehoavan. Varsinkin jos kyseessä on aseman yleinen WhatsApp-numero, paljon riippuu siitä, kuka kulloinkin sattuu olemaan viestejä lukemassa. Usein viestit menevät suoraan käynnissä olevan ohjelman tekijöille.  Sähköposti toimii edelleen kohtalaisesti, mutta Facebook on selvästi menettänyt tehoaan. Kohtuullisen vastausprosentin saaminen vaatii kuitenkin useamman viestintäkanavan käyttöä, koska kaikilla on omat käyttäjänsä.

Vielä tätä juttua kirjoittaessa sain kaksi WhatsApp-vastausta, kun vanhoja viestejä selaillessa innostuin f-uppaamaan pari asemaa. Toinen viime hetken vastaus tuli huonona vastaajana tunnetusta Paraguaysta, kun ZP22 Central Radio, Ypanén 1140 iltajuontajat innostuivat lähettämään kaukaiselle kuuntelijalle terveisiä lähetyksessään. Toinen selkeä konsti vastausprosenttien nostamiseen onkin follow up -raporttien ahkera lähettely. 


Posted in  on April 20, 2025 by Jouni |